Ministeri Huovinen: Järjestötyöstä hyvinvointia, auttamisen iloa ja apua yksinäisyyteen

Ministeri Huovinen: Järjestötyöstä hyvinvointia, auttamisen iloa ja apua yksinäisyyteen

Viestintä, 9.2.2015

Eläkkeelle jäämisen jälkeen 65-vuotiaalla suomalaisella on edessään usein yli kolmenkymmenen vuoden tulevaisuus. Yhä suuremmalla osalla tästä joukosta on aikaa ja energiaa tehdä vapaaehtoistyötä, kuten ikäihmisten lähimmäistyötä.

- Suomalaiset pitävät tärkeänä osallistumista järjestö- ja vapaaehtoistyöhön. Omalta osaltaan aktiivisuus myös edistää ihmisen hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä, peruspalveluministeri Susanna Huovinen totesi Vanhustyön aluefoorumissa Jyväskylässä tänään.

 - Samalla, kun vapaaehtoiset saavat itselleen mielekästä toimintaa ja auttamisen iloa, he ovat vähentämässä yksinäisyyttä ja parantamassa muiden ihmisten hyvinvointia ja terveyttä. Erityisesti vanhusten määrän lisääntyessä lähimmäistyölle on kova kysyntä, ministeri Huovinen muistutti.

Kansalaisbarometrin mukaan sosiaali- ja terveysjärjestöt tarjoavat lähes miljoonalle suomalaiselle osallistumisen ja yhteisöön liittymisen mahdollisuuden. Lisäksi kaksi kolmesta suomalaisesta pitää järjestöjen tarjoamaa tukea tärkeänä oman hyvinvointinsa kannalta.

Ministeri Huovinen muistutti, että vapaaehtois- ja järjestötyö ei ole vain eläkkeellä tai työelämän ulkopuolella olevien mahdollisuus.

 - Mukaan on saatava kaikenikäiset suomalaiset. Avun ja tuen lisäksi eri sukupolvien kohtaaminen vahvistaa ikäpolvien välistä välittämisen ketjua. Näin ymmärrys ja kunnioitus puolin ja toisin kasvaa. Loistava suomalainen sosiaalinen innovaatio ovat esimerkiksi kirjastomummot ja -papat, jotka voivat lukea kirjastoissa lapsille ja olla samalla lasten arjessa läsnä välittävinä, kuuntelevina ja luotettavina aikuisina, ministeri Huovinen totesi.

Vanhustyön keskusliiton tämänvuotinen Vanhustyön Aluefoorumien sarja alkoi tänään Jyväskylästä

Aamupäivällä pureuduttiin teemaan, millaisia ovat hyvät hankintakäytännöt, joilla saadaan ikääntyneelle väestölle hyvinvointia pelkkien palvelusuoritteiden sijaan? Iltapäivällä pohdittiin, miten järjestöjen vaikuttava työ ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämisessä tulee tosiasiallisesti huomioiduksi ja hyödynnetyksi sote-uudistuksessa?

Peruspalveluministeri Susanna Huovisen lisäksi muita asiantuntijoita olivat hankintajohtaja Marjo Laine Jyväskylästä, Etelä-Savon hankinta-asiamies Ilkka Liljander, hankepäällikkö Marja Heikkilä Keski-Suomen SOTE 2020 -hankkeesta, ylilääkäri Anu Niemi Pohjois-Karjalan sote-hankkeesta sekä lakimies Marjut Vuorela Vanhustyön keskusliitosta. Puheenjohtajana toimii VTKL:n toiminnanjohtaja Satu Helin

Vanhustyön keskusliitto järjestää vuoden aikana yhteensä viisi Vanhustyön Aluefoorumia eri puolilla Suomea.



Takaisin