Vanhuus pitää ymmärtää elämän kertomuksena

Leena Valkonen (leena.valkonen a vtkl.fi), 24.2.2014

Vanhustyön keskusliiton puheenjohtajan Markku Lehdon kirjoitus Helsingin Sanominen vieraskynässä 22.2.2014.

Yksipuoliseksi muuttunut kuva vanhuudesta on muutettava totuudenmukaisemmaksi.

Vanhustenhuollon ongelmien syynä pidetään usein sitä, että henkilökuntaa on liian vähän. Se on useimmiten vain osasyy.

Ongelman ydin on pikemminkin se, että vanhuuden kuvasta on tullut yksipuolinen ja vanhustenhuollolle asetetuista tavoitteista epärealistisia. Ohjelmissa puhutaan vireästä ja toimeliaasta vanhuksesta, jonka toimintakykyä parannetaan. Vanhuspalvelulaissa tavoitteeksi on asetettu terveyden ja itsenäisen suoriutumisen tukeminen, osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien parantaminen ja laadukkaat palvelut.

Tarkoitus on hyvä. Todellinen elämä näyttää kuitenkin lopulta toisenlaiselta. Vanhuus tulee kuin tuleekin, ja edessä on tihenevien menetysten, luopumisten, sairauksien ja vaivojen taival.

Silloin tuntuu, että juhlapuheiden ja mietintöjen tekijät ovat omassa maailmassaan ja vanhukset heitä hoitavien ihmisten kanssa omassaan. Yhteiskunnan virallinen kertomus ja vanhuksen oma kertomus eivät kohtaa.

Usein sanotaan, ettei pidä kiinnittää huomiota siihen, mitä on menetetty, vaan siihen, mitä on jäljellä. Vanhus kuitenkin ymmärtää, että seuraavana päivänä toimintakykyä on taas aiempaa vähemmän.

Tähänkö pitää keskittyä, jatkuvaan alaspäin menoon? Sitäkö vanhuus on, elämän tyhjenemistä? On ymmärrettävää, että lievä masentuneisuus on vanhuksilla yleistä ja että ammattilaiset pitävät alaa henkisesti koettelevana.

Yhteiskunnan pitäisi hyväksyä myös se, että vanhuus voi olla väsymyksen ja sairauksien leimaamaa. Näissäkin realistisissa tapauksissa vanhuuden tulisi silti olla lohdullista. Vanhukselle ja omaisille pitäisi tarjota henkistä tukea. Vanhusta hoivaavien uskoa oman työnsä merkitykseen pitäisi vahvistaa.

Nämä tavoitteet täyttyvät, jos ymmärrämme vanhuuden täydentyvänä elämän kertomuksena. Kertomus on alkanut kauan sitten, jokainen päivä on sitä täydentänyt ja täydentää edelleen. Niin kauan kuin on elämää, kertomukseen tulee lisää kokemuksia. Kertomus ei menetä arvoaan vanhuksen toimintakyvyn heikentyessä. Vanhuus ei ole olemattomiin hiipumista, vaan elämän täydentymistä.

Sairaudet ovat kertomukseen kuuluvia kokemuksia. Sairauksien hoitaminen voi edellyttää toimia, jotka muuttavat kertomuksen kulkua ratkaisevasti, mutta kertomus jatkuu siitä huolimatta.

Jatkuvasti täydentyvää kertomusta kirjoittaa vanhus itse, ja hänelle on annettava kirjoittajan rooli vastuineen ja oikeuksineen. Vanhusta auttavat kaikki ne, joiden kanssa hän on tekemisissä. Hekin ovat osa kertomusta. Hyvä vanhustenhuolto ei muuta kertomuksen kulkua siirtelemällä ihmistä paikasta toiseen, jättämällä vastaamatta kysymyksiin, kohtelemalla vanhuksia töykeästi tai katkaisemalla heidän yhteyksiään entiseen elämään.

Ajatus vanhuudesta kertomuksena sopii koko vanhustenhuoltoon. Myös ammattiauttajia motivoi ajatus hoivasta elämän täydentäjänä: hoitajakin kirjoittaa kertomusta.

Tärkeää on myös päättäjien ymmärryksen lisääminen. Heihin puhe ihmisoikeuksista tuntuu vetoavan nihkeästi.

Ehkä päättäjiin puree paremmin ajatus sukupolvien vastavuoroisuudesta. Elämänkaarensa loppua kohti kulkevat sosiaali- ja terveydenhuollon suurkuluttajat ovat ponnistelleet vuosikymmeniä rahoittaakseen tämän osan elämästään. Muiden on huolehdittava siitä, että heidän kertomuksensa saa arvokkaan lopun.

Vanhuuden kuva on muodostettava uudelleen, alkaen koulutuksesta. Muutoksen vauhdittamiseksi vastuullisten viranomaisten on rohkeasti uudistettava vanhustenhuollon identiteettiä ja lähdettävä markkinoimaan sitä päättäjille ja toimijoille. Vanhustenhuollon muutosvoimaksi ei riitä, että nimetään vastuuhenkilöitä alimmille toimeenpanoportaille.

Uudelle viestille on nyt tilausta. Sanomaa vanhuudesta elämän täydellistymisenä, vanhuksesta elämäkertakirjurina ja sukupolvivastuusta on vietävä epäröimättä eteenpäin.

Linjavastuussa olevien pitää olla rohkaisevia ja kannustavia.

Innostunut ilmapiiri on pelokasta parempi. Innostuksella muutetaan päättäjien asenteita tehokkaammin kuin uhkauksilla, valituksilla ja ongelmien luettelemisella.

Markku Lehto
Kirjoittaja on Vanhustyön keskusliiton valtuuston puheenjohtaja.

Lue lehdestä: HS V ieraskynä_Lehto



Takaisin