Ikäihmiset kaipaavat heille suunniteltuja pelejä

Leena Valkonen (leena.valkonen a vtkl.fi), 4.9.2013

Suomalaisella peliteollisuudella menee tällä hetkellä hyvin. Pelivalikoimasta ei kuitenkaan tahdo löytyä ikäihmisille suunnattuja digitaalisia pelejä. KÄKÄTE-projektin (Käyttäjälle kätevä teknologia) toteuttaman kyselyn tulokset osoittavat, että ikäihmiset ovat kiinnostuneita digitaalisista peleistä ja pelaamisesta, mutta kaipaavat pelejä, jotka sopivat heille. Pelaamisen ajateltiin tuovan iloa ja virkistystä arkeen sekä ehkäisevän muistisairauksia.

– Ikäihmiset ovat kiinnostuneita digitaalisista peleistä ja pelaamisesta, mutta nykyisin markkinoilla olevat pelit ovat monelle hankalia käyttää eivätkä pelien aiheet aina miellytä. Voisi olettaa, että ikäihmisille suunnatuille digitaalisille peleille olisi kysyntää, toteaa Lea Stenberg, toinen KÄKÄTE-projektin projektipäälliköistä.

Enemmistö (76 %, 60 henkilöä) vastanneista kaipasi nimenomaan ikäihmisille suunnattuja pelejä. Ikäihmisiä kiinnostivat etenkin erilaiset liikuntapelit, pulma- ja älypelit sekä ajo- ja simulaatiopelit. Sen sijaan väkivaltaa sisältävät pelit eivät innostaneet. Moni kaipasi opastusta peleihin ja pelaamiseen, esimerkiksi muun tietotekniikkaopastuksen yhteydessä. Lähes kaikki vastanneet (92 %, 74 henkilöä) arvelivat, että digitaaliset pelit voivat virkistää mieltä ja ennaltaehkäistä muistisairauksia.

Vastanneet käyttivät pelaamiseen pääasiassa tietokonetta. Mobiililaitteilla pelaaminen kuitenkin yleistyy jatkuvasti, ja yhä enemmän pelejä suunnitellaan pelattavaksi näillä laitteilla. Mobiililaitteiden käytettävyyteen liittyvät asiat tulisikin tulevaisuudessa ottaa entistä paremmin huomioon, jotta myös ikäihmiset pystyvät käyttämään näitä laitteita.

– Yli 65-vuotiaita suomalaisia on nyt yli miljoona, ja vuonna 2030 heitä on ennusteiden mukaan jo 1,5 miljoonaa, muistuttaa Lea Stenberg. – Kohdeyleisöä ei ole ainoastaan Suomessa, sillä ikäihmisten määrä kasvaa voimakkaasti myös muualla. Haasteena onkin vakuuttaa pelialan yritykset siitä, että ikäihmiset ovat vakavasti otettava asiakasryhmä.

Kyselyyn vastasi 88 henkilöä tammikuusta heinäkuuhun 2013. Vastauksia kerättiin sähköisellä lomakkeella projektin verkkosivulla (60 % vastauksista) ja paperisella lomakkeella erilaisissa eläkeläisille suunnatuissa tilaisuuksissa (40 % vastauksista). Vastanneiden iän keskiarvo oli 70 vuotta, nuorin vastaaja oli 58-vuotias ja vanhin 85-vuotias.

Hennariikka Intosalmi, Jaana Nykänen ja Lea Stenberg:
Ikäihmiset ja digitaaliset pelit – Kyselyn tulokset. KÄKÄTE-projekti 2013.
Raportti pdf-tiedostona (177 kt): IKäihmiset ja digitaaliset pelit

Lisätietoja: projektisuunnittelija Hennariikka Intosalmi, p. 050 360 1209, hennariikka.intosalmi(at)vtkl.fi ja suunnittelija Jaana Nykänen, p. 09 7745 9013, jaana.nykanen(at)valli.fi



Takaisin