Neljän polven illallinen – JOS IKÄ EROTTAA, RUOKA YHDISTÄÄ!

Leena Valkonen (leena.valkonen a vtkl.fi), 14.2.2012

Ruoka yhdistää eri-ikäisiä ihmisiä, ja Ystävänpäivästä 14.2. alkaen suomalaisia innostetaankin järjestämään Neljän polven illallisia (sekä aamiaisia, lounaita, päivällisiä, välipaloja…). Nyt eri ikäpolvet kautta maan kansoittamaan keittiöt ja ruokapöydät yhteisen kokkaamisen ja ruokailun merkeissä!

Ruokatapahtumia voi harrastaa perheen ja/tai laajempien ryhmien kesken. Mallia voi ottaa myös Ravintolapäivästä: perustaa vaikka hetkeksi kaikille avoin keittiö ja ruokala. Vain mielikuvitus on rajana, toteaa kampanjan johtaja Marja Saarenheimo.

Ruokahetkien ja -tapahtumien järjestäjät voivat osallistua myös Neljän polven ruoka -kilpailuun. Osallistua voi tapahtuman kuvauksella, johon voi liittää esimerkiksi menun, valokuvia tai videoklippejä. Kilpailuaikaa on 30.11.2012 asti, ja voittajat julkistetaan ennen joulua. Neljä kekseliästä ja kiinnostavaa toimintaa tai tapahtumaa palkitaan teemaan liittyvin palkinnoin. Mahdollisimman suuri osa lähetetyistä ehdotuksista julkaistaan vuoden aikana kampanjan nettisivuilla.

Oman tapahtumansa voi ilmoittaa kilpailuun
• netissä: Ilmoittaudu
• sähköpostitse: sari.raitakari(at)vtkl.fi
• postitse: Vanhustyön keskusliitto, Sari Raitakari, Malmin kauppatie 26, 00700 Helsinki
Liitteet voi toimittaa sähköpostilla tai postitse.

Neljän polven treffit -haastekampanja innostaa eri tahoja – kuten järjestöjä, kuntia, seurakuntia, oppilaitoksia, kulttuuriorganisaatioita, yrityksiä ja yksittäisiä ihmisiä – järjestämään ikäpolvia yhdistävää toimintaa sekä kertomaan siitä muillekin. Muita voi haastaa ja omia tapahtumia ilmoittaa mukaan nettisivuilla Neljän polven treffit -haastekampanja.

Lisätietoja Neljän polven treffien tiimoilta:
• Marja Saarenheimo (kampanjan johtaja), 050 594 6977, marja.saarenheimo(at)vtkl.fi
• Minna Pietilä, 050 594 7932, minna.pietila(at)vtkl.fi
• Sari Raitakari, 050 559 2443, sari.raitakari(at)vtkl.fi

Lisätietoa kampanjasta: www.ikapolvet.fi/haastekampanja
Neljän polven treffit Facebookissa: http://www.facebook.com/neljan.polven.treffit



Takaisin