Vanhustyön keskusliitto mukana INNOlukio -keksintökilpailussa

Leena Valkonen (leena.valkonen a vtkl.fi), 12.10.2011

Vanhustyön keskusliitto yhdessä muiden INNOlukio-hankkeeseen osallistuvien kanssa haastaa lukiolaisia keksimään ja kehittämään innovaatioita. Yritykset ja yhteisöt ovat jättäneet kilpailuun tehtäviä, joihin odotetaan lukiolaisilta ratkaisuehdotuksia.

Vanhustyön keskusliitto pyytää nuorilta esityksiä ja malleja siihen, kuinka nuoret voisivat vähentää ikäihmisten kokemaa yksinäisyyden ja turvattomuuden tunnetta. Toisessa tehtävässä oppilaita pyydetään perehtymään tuntemiensa ikäihmisten arjen pulmatilanteisiin. Pulma voi liittyä esim. asumiseen, liikkumiseen, harrastamiseen tai yhteydenpitoon muiden kanssa. Pulmaan tulisi kehittää ratkaisu.

INNOlukio –keksintökilpailun tarkoituksena on antaa lukiolaisille mahdollisuus oppia mm. innovatiivisuutta ja yrittäjyyttä omia oivalluksia tekemällä. Kilpailun järjestäjä on Ylivieskan lukio ja vastuuorganisaationa toimii Ylivieskan kaupunki.

Kilpailuaika alkoi lokakuussa ja päättyy 10.1.2012. Kilpailun oppilastehtävät ovat avoinna kaikille Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaa, Kainuun ja Lapin maakuntien lukioiden opiskelijoille. Lukiolaisten huoltajat ja opettajat voivat myös osallistua kilpailuun heille merkityillä tehtävillä. Kilpailutyön voi jättää yksin tai useampi henkilö yhdessä. Myös ulkopuolisten asiantuntijoiden apua voi käyttää tehtävässään.

Voittajat julkistetaan helmikuussa 2012. Kilpailun yhteistyökumppanit vastaavat palkintostipendien rahoittamisesta. Niiden yhteenlaskettu arvo on noin 16 000 euroa. INNOlukion muun toiminnan rahoittavat Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö ja opetushallitus.

Lue lisää: INNOlukio



Takaisin