Vanhusteko 2010 – Ilmarinen palkinto

Leena Valkonen (leena.valkonen a vtkl.fi), 30.4.2010

Vanhustyön keskusliitto ja Keskinäinen eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen hakevat ehdokkaita Vuoden vanhusteko palkinnon saajiksi. Palkinnon suuruus on 5 000 euroa ja se myönnetään hyvälle vanhustyön teolle tai hankkeelle. Palkinto jaetaan nyt kolmatta kertaa.

Tule mukaan vanhustyön kehittämiseen ja ilmoita ideasi. Vuoden vanhusteolla tarkoitetaan sellaista tekoa tai hanketta, jonka vaikutukset vanhustyössä ovat tänä vuonna nähtävissä. Voittajan valinnassa käytettävät kriteerit ovat:

Palkinto myönnetään henkilölle tai yhteisölle, joka on myönteisellä tai innovatiivisella tavalla edistänyt vanhustyötä, kehittänyt toimivan mallin tai menetelmän tai muulla tavoin edesauttanut ikäihmisten hyvinvoinnin parantamista.

Pääkriteerin lisäksi voittajan valinnassa huomioidaan myös teon tai hankkeen
- ajankohtaisuus
- esimerkillisyys
- innovatiivisuus
- yhteiskunnallinen vaikuttavuus

Palkinto myönnetään hakemusten perusteella ja palkittavan vanhusteon päättää puolueeton arviointiraati. Voittajaorganisaation toivotaan käyttävän palkintosumma (5 000 euroa) hankkeisiin, jotka edelleen edistävät vanhustyötä.

Vuoden vanhusteko -palkinnon hakeminen

Hakemus on vapaamuotoinen ja siitä tulee ilmetä seuraavat asiat:

1. Mikä on teon/hankkeen nimi?
2. Miksi teko/hanke tehtiin?
3. Teon/hankkeen kuvaus: miten hanke/teko tehtiin ja ketkä siihen ovat osallistuneet?
4. Onko kyseessä itsenäinen hanke vai onko se osa jotain suurempaa kehittämiskokonaisuutta?
5. Mitkä ovat teon/hankkeen vaikutukset
6. Millä mittareilla näiden tavoitteiden saavuttamista on seurattu?
7. Miksi juuri tämä teko/hanke tulisi palkita vuoden vanhustekona?
8. Yhteyshenkilön yhteystiedot.

Hakemukseen tulee liittää lyhyt kuvaus hakijaorganisaatiosta. Mukaan voi liittää myös muuta hankkeeseen liittyvää materiaalia

Hakemukset on jätettävä perjantaihin 13.8.2010. mennessä. Hakemus lähetetään vanhustyön keskusliittoon sähköisenä tai kirjallisena osoitteella leena.valkonen(at) vtkl.fi tai Leena Valkonen, Vanhustyön keskusliitto, Malmin kauppatie 26, 00700 Helsinki.

Arviointiraati tutustuu kaikkiin hankkeisiin. Voittaja julkistetaan ja palkitaan vanhustenviikon tapahtumien yhteydessä lokakuussa.

Lisätietoja:
toiminnanjohtaja Pirkko Karjalainen, 050 636 11
viestintäpäällikkö Leena Valkonen, 050 421 0762
etunimi.sukunimi(at)vtkl.fi



Takaisin