Haemme toiminnanjohtajaa

Viestintä, 9.1.2018

Vastaat liiton toiminnan johtamisesta, taloudesta ja kehittämisestä hallituksen linjausten mukaisesti, muuttuvassa ja kehittyvässä toimintaympäristössä. Luotsaat omalla esimerkilläsi suuntaa näyttäen ja kannustaen ammattitaitoista ja innostunutta asiantuntijaorganisaatiota kohti yhteisiä tavoitteita. Tärkeä osa työtäsi on verkostoituminen ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Teet tiivistä yhteistyötä rahoittajien, jäsenjärjestöjen ja muiden alan yhdistysten, päättäjien ja eri sidosryhmien kanssa.

Edellytämme tehtävään soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa, aikaisempaa kokemusta ja näyttöjä vaativista johtamistehtävistä, kokonaisuuksien hallintaa, strategista ajattelua ja toimeenpanokykyä sekä hyviä vuorovaikutus- ja henkilöjohtamisvalmiuksia.

Arvostamme toimialaan liittyvää substanssiosaamista ja järjestökentän tuntemusta.

Tarjoamme monipuolisen ja haasteellisen ykkösjohtajan tehtävän merkittävällä valtakunnallisella näköalapaikalla sekä
dynaamisen ja innostavan työympäristön kasvavalla toimialalla.

Lisätietoja tehtävästä antaa 12.1.2018 alkaen konsulttijohtaja Kari Sorvari / Personnel
Group, p. 0500 462 550. Odotamme hakemuksia ansioluetteloineen ja palkkatoivomuksineen
25.1.2018 mennessä Personnel Groupin internet-sivuilta (www.personnel.fi) löytyvän hakulomakkeen kautta.



Takaisin