Hannakaisa Heikkinen Vanhustyön keskusliiton puheenjohtajaksi

Hannakaisa Heikkinen Vanhustyön keskusliiton puheenjohtajaksi

Viestintä, 18.1.2017

Vanhustyön keskusliiton uudeksi puheenjohtajaksi on valittu kansanedustaja, TtM Hannakaisa Heikkinen. Hän seuraa tehtävässä VTKL:n puheenjohtajuudesta luopunutta Elli Aaltosta, joka aloitti työnsä Kelan pääjohtajana tämän vuoden alussa. Vanhustyön keskusliiton puheenjohtajan valinta tehtiin ylimääräisessä valtuuston kokouksessa tänään.

Hannakaisa Heikkinen on toisen kauden kansanedustaja (kesk.) Pohjois-Savosta. Hän on eduskunnassa sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja sekä työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen. Hän on myös kansaneläkelaitoksen valtuutettu.

Koulutustaustaltaan Heikkinen on vanhusten hoitotyöhön erikoistunut sairaanhoitaja ja terveystieteen maisteri pääaineenaan gerontologia ja kansanterveys. Hän on toiminut mm. sairaanhoitajana vanhustyössä Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa. Hoitotyössä hän on perehtynyt pitkäaikaishoivaan ja avohoitoon sekä julkisella että kolmannella sektorilla. Lisäksi hän on ollut tutkimussihteerinä Suomen Gerontologian tutkimuskeskuksessa. Luottamustehtäviin on kuulunut mm. valtakunnallisen sosiaali- ja terveydenhuollon eettisen neuvottelukunnan Etenen jäsenyys.

- Olen erittäin otettu saamastani luottamuksesta ja mielissäni uudesta tehtävästä. Uskon, että asemani sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtajana tuo jotain uutta liiton toimintaan. Pääsen myös itse tutustumaan entistä lähemmin liiton ja sen jäsenyhteisöjen toimintaan, Hannakaisa Heikkinen iloitsee.

Valtuuston kokouksessa käsiteltiin myös sote-markkinakatsausta.

Vanhustyön keskusliitto on maan laajin valtakunnallinen vanhuustyön järjestö, johon kuuluu noin 340 jäsenyhteisöä. Jäsenyhteisöt tuottavat mm. palveluja sekä järjestävät monipuolista virkistys ja vapaa-ajan toimintaa iäkkäille ihmisille. Liiton jäseninä on myös valtakunnallisia eläkeläis- ja potilasjärjestöjä sekä tutkimusyhteisöjä. Liitto on asiantuntijaorganisaationa mukana vanhustenhuoltoon liittyvässä lainsäädäntö- ja muussa valmistelutyössä. Liitto tekee aktiivisesti yhteistyötä monien sosiaali- ja terveysalan järjestöjen sekä viranomaisten kanssa.

Lisätietoja

Kansanedustaja Hannakaisa Heikkinen, 050 512 2886

Valtuuston puheenjohtaja Markku Lehto, VTKL, 050 555 1333

Toiminnanjohtaja Satu Helin, VTKL, 050 428 5244

 



Takaisin