Ympäristöministeriö kehittää mallia kunnille ikääntyneiden asumistarpeisiin varautumiseksi

Ympäristöministeriö kehittää mallia kunnille ikääntyneiden asumistarpeisiin varautumiseksi

Viestintä, 17.10.2016

Ympäristöministeriön Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelmassa on käynnistynyt selvitystyö tarkastelumallin luomiseksi iäkkäiden asumisen nykytilanteesta, tulevista tarpeista ja keinoista vastata tarpeisiin. Esiselvityksessä on mukana myös Vanhustyön keskusliiton Korjausneuvonta.

Ikääntyneiden osuus väestöstä kasvaa, ja kuntien haasteena on huomioida heidän moninaiset asumistarpeensa. Hankkeessa mallinnetaan asumistarpeiden ennakointia ja kunnan toimenpiteitä esimerkiksi asuntojen korjaamisen ja erilaisten asumisratkaisujen toteutuksen tueksi. Mallinnuksessa hyödynnetään niin kuntien omia strategioita ja suunnitelmia kuin myös Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelman tuottamaa tietoa.

Esiselvitys toteutetaan 1.9.−30.11.2016 ja siinä tarkastellaan kolmea kaupunkia – Järvenpäätä, Lahtea ja Kuopiota – sekä lisäksi jokaisesta yhtä asuinaluetta. Ensin mallia hahmotellaan kuntien kanssa sekä kartoitetaan kunnissa tehdyt suunnitelmat ja käytettävissä oleva tietoaineisto. Sen jälkeen käydään läpi kuntien tilannetta ja ikääntyneiden asumistarpeita sekä keinoja tukea tämän väestöryhmän kotona asumista. Mukana kuntien tarkastelussa ovat asumisen ja teknisen toimen edustajien lisäksi sosiaali- ja terveystoimen asiantuntijat.

Lue lisää ympäristöministeriön sivuilta.



Takaisin