Huippulaatua vanhustenhuollossa: Mikkelin Sateenkaari ry:lle ensimmäisenä Suomessa Eurooppalainen Laatuleima

Viestintä, 31.5.2016

Mikkelin Sateenkaari ry:lle on myönnetty ensimmäisenä suomalaisena sosiaali- ja terveysalan pk-toimijana Eurooppalainen Laatuleima. Laatuleiman myönsi Committed to Exellence (EFQM), jonka päätoimipaikka sijaitsee Brysselissä Belgiassa.

Laatuleima on osoitus yhdistyksen ikääntyneille suunnattujen asumis- ja hoivapalvelujen laadusta.Leima on samalla myös tunnustusta pitkäjänteisestä ja järjestelmällisestä toiminnan kehittämisestä.Yhdistyksen hyvä verkottuminen ja tulevaisuusorientoitunut toiminta, strateginen kyvykkyys ja vahva arvopohjainen toiminta, johdon toiminta, erinomainen asiakastyytyväisyys ja henkilöstön sitoutuminen yhdistyksen tehtävään ovat osa perusteluista, joilla laatuleima myönnettiin.

- Tämä laadun tunnus on erittäin merkittävä koko yhdistykselle. Ikääntyneiden hoivapalveluista kirjoitetaan paljon, eikä kovinkaan mairittelevasti. Saamamme laatuleima osoittaa, että toimintamme on laadukasta ja huolehdimme asukkaistamme hyvin. Erityisen iloinen olen siitä, että arvioijat antoivat positiivista palautetta arvojemme näkymisestä arjessa. Samaten se, että asukkaiden palautteisiin paneudutaan huolella ja että henkilöstö on erityisen innostunut työstään.  Esimerkillä johtaminen sai myös kiitosta. Iloitsee toimitusjohtaja Riitta Paasivuori.

Kehitettävääkin löytyi 

Kiivaasti muuttuvan toimintaympäristön muutostyövälineiden lisääminen, avainkumppaneiden hyödyntämistä laajemmin strategiatyössä, työkierron lisäämistä palvelutalojen välille, prosessien terävöittämistä ja kestävän kehityksen linjaamista nykyistä tarkemmin, oli palkitsemisen kehittämisehdotuksissa.

- Kehittämistä löytyi ja hyvä niin. Toimintaympäristön muutoksiin varautumista tulee ehdottomasti tehostaa ja kestävää kehitystä petrata. Osaamisen jakamista myös kahdella paikkakunnalla sijaitsevien palvelutalojen kesken on syytä edistää edelleen, toteaa Paasivuori.

Arviointiryhmä antoi erityiskiitosta Mikkelin Sateenkaari ry:lle arviointiprosessin hienosta järjestelystä. Lisäksi arvioijat korostivat palauteraporttinsa lopussa ” Haastateltavat osoittautuivat jokainen oman alansa vahvoiksi ammattilaisiksi, mistä Mikkelin Sateenkaari ry saa olla erityisen iloinen ja ylpeä”.

- Palvelutaloissa tehostettua hoitoa tarvitsevien asukkaiden hoivatyö on aika ajoin fyysisesti ja myös henkisestikin raskasta, joten noista arviointiryhmän kiitoksista olemme todella ylpeitä, tuumaavat palvelutalojohtajat Hannele Jaatinen Mäntypuistosta ja Tarja Miettinen Pappilanpuistosta.

- Toivon tämän Savon seudulle tulleen ensimmäisen laatuleiman innostavan muitakin pk-yrityksiä laatutyöhön. Laatuun panostamalla panostetaan myös kilpailukykyyn, toteaa lopuksi toimitusjohtaja Riitta Paasivuori. 


banneri

Takaisin
Huippulaatua vanhustenhuollossa: Mikkelin Sateenkaari ry:lle ensimmäisenä Suomessa Eurooppalainen Laatuleima Mikkelin sateenkaari Lammas


Eläintilalla-1