Ajankohtaista

Vanhustyön keskusliiton Vahvike-aineistopankki on lunastanut paikkansa iäkkäiden ihmisten viriketoiminnassa. Vahvikkeen aineistoja käytetään runsaasti palvelutaloissa, hoivakodeissa ja ryhmissä, mutta virikkeitä kannattaa hyödyntää myös kotona ja vapaaehtoistoiminnassa.
Ystävänpäivänä avattu vapaaehtoiseksi.fi -verkkoportaali kokoaa ensimmäistä kertaa yhteen erilaisia vapaaehtoistyön tapoja kotona asuvan iäkkään avuksi. Sivusto on järjestöjen yhteinen ponnistus ja toteutusta tuki ympäristöministeriö.
Ilmarisen tekemän tuoreen tutkimuksen mukaan joka kolmas vanhuuseläkkeelle siirtyvä on kiinnostunut yhteisöllisestä asumisesta. Eniten yhteisöllisessä asumisessa kiinnostivat turvallisuus ja arjen apu, kohtuullinen hinta ja palvelut sekä seura. Tutkimus julkaistiin Ilmarisen ja Vanhustyön keskusliiton yhteisessä iAreena ajankohtaisfoorumissa tänään.
Vanhustyön keskusliiton Kotiturva -hankkeessa on tehty Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus Stean rahoituksen tukemana neljän videon sarja teemalla 65 + tekee mieli oppia teknologiaa - ohjaa oivaltaen. Videosarja sisältää kolmen ikääntyneen ihmisen ohjaustilanteet, joissa hän oppii käyttämään arkiteknologiaa. Neljäs video on kooste, johon kaikki ohjaustilanteet ovat koottuna.
Etsivän ja löytävän vanhustyön tarkoituksena on nimensä mukaisesti etsiä ja löytää yksinäisyydestä kärsiviä, yksineläviä tai syrjäytyneitä vanhuksia, jotka ovat jostain syystä jääneet palvelujärjestelmän katveeseen. Etsivän ja löytävän työn tueksi on tänään julkaistu uusi video ”Etsivä ja löytävä vanhustyö – jotta kenenkään ei tarvitsi olla yksin!”. Video on tuotettu osana STEAn rahoittamaa Eloisa Ikä -ohjelmaa Vanhustyön keskusliitossa.
Suomen 100-vuotiseen historiaan mahtuu monenlaisia käänteitä: suuria poliittisia muutoksia, yhteiskunnallista kehitystä, sekä lukematon määrä sinä aikana eläneiden ihmisten henkilökohtaisia muistoja lapsuuden maalaistalosta, evakkomatkasta, heteka-sängystä, silakkajonoista, ensirakkaudesta ja töistä, joista kaikkia ei nykypäivänä enää muistetakaan! Juhlavuoden teema "Yhdessä", houkuttelee saattamaan eri-ikäisiä ihmisiä yhteen kuulemaan tarinoita ja oppimaan toisiltaan.
Syksyn ja talven aikana Heurekassa on kuultu koskettavia elämäntarinoita ja käyty kiinnostavia keskusteluita vanhenemisesta yli 70-vuotiaiden dialogioppaiden johdolla. Vanhustyön keskusliitto oli asiantuntijayhteistyökumppanina mukana näyttelyn sisältöjen kotimaistamisessa sekä oppaiden rekrytoinnissa ja valmentamisessa.
Vanhustyön keskusliiton uudeksi puheenjohtajaksi on valittu kansanedustaja, TtM Hannakaisa Heikkinen. Hän seuraa tehtävässä VTKL:n puheenjohtajuudesta luopunutta Elli Aaltosta, joka aloitti työnsä Kelan pääjohtajana tämän vuoden alussa. Vanhustyön keskusliiton puheenjohtajan valinta tehtiin ylimääräisessä valtuuston kokouksessa tänään.
VTKL:n Senioritoiminta järjestää ikääntyneille ihmisille ja omaishoitajille suunnattua ryhmätoimintaa Helsingissä.
Eloisa ikä –tutkimuksessa on julkaistu artikkeli Kaikki mukaan toimintaan? – vapaaehtois- ja vertaistoiminta Eloisissa hankkeissa. Kirjoittajina ovat tutkijat Marja Saarenheimo ja Minna Pietilä.
Sinä yli 65-vuotias ja lapsesi, haluatteko lähteä yhdessä elämysmatkalle?
Suomi juhlii satavuotista itsenäisyyttään vuonna 2017. Vanhustyön keskusliitolla on virallinen juhlavuoden status ja liitto toteuttaa juhlavuotta teemalla Ikäpolvet yhdessä – juurensa tuntien, toisiaan tukien.
Ystäväpiiri-ryhmäläiset ovat yhtä mieltä siitä, että pienet huomioimisen eleet joulun alla lämmittävät mieltä enemmän kuin mikään materia. Ystävyys on paras joululahja.
Joulun aikaan yksinäisyyden tunne korostuu monilla. Tunteet ovat silloin pinnassa ja juhlapyhät haluttaisiin jakaa toisten kanssa, pohtii Vanhustyön keskusliiton Ystäväpiiri-toiminnassa mukana oleva seniori Kalle Lahtinen.
Tutustu lehteen ja sen sisältöön alla olevan linkistä. Lehden voi myös ostaa digilehtenä Lehtiluukku-palvelun kautta.
Vanhustyön keskusliitto on koonnut vaaliteesit kevään 2017 kuntavaaleja varten. Keskusliitto jäsenjärjestöineen painottaa järjestöjen ja kuntien välisen yhteistyön vahvistamista myös muuttuvassa sote-järjestelmässä.
Vanhustyön keskusliitto toivottaa kaikille hyvää itsenäisyyspäivää! Ensi vuonna juhlitaan Suomen satavuotista itsenäisyyttä. Vanhustyön keskusliiton Ikäpolvet yhdessä - juurensa tuntien, toisiaan tukien on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa vuonna 2017.
Raha-automaattiyhdistyksen Eloisa ikä -ohjelman arviointipäivillä 30.11.–1.12.2016. Helsingissä on koolla lähes 80 pääosin sosiaali- ja terveysalan järjestöissä työskentelevää kehittäjää. Uutta vanhuuskulttuuria luovia tekijöitä kiitettiin myös erityismaininnoin.
Milloin yksinäisyys on hyväksi, milloin se vaarantaa terveyden? Mikä on yhteiskunnan vastuu ja miten me voimme auttaa toisiamme yksilöinä?
Hallitus on sopinut, että jatkossakin ympärivuorokautisen tehostetun palveluasumisen hoitoon osallistuvan henkilöstön mitoituksen pitää olla vähintään 0,5 hoitajaa asukasta kohden. Siltä osin tilanne säilyy nykyisen vanhuspalveluiden laatusuosituksen mukaisena
Tiet ja jalkakäytävät ovat muuttuneet hyvin liukkaiksi. Ulkona liukastumista voi ehkäistä hankkimalla tukevat ja liukumattomat ulkojalkineet sekä niihin liukuesteet.
Asumis-, päihde- ja hoivapalveluja tuottava Helsingin Diakonissalaitoksen Hoiva Oy vahvistaa kasvuaan ostamalla kotihoitoyritys VTKL-palvelut Oy:n koko osakekannan Vanhustyön keskusliitto ry:ltä. Näin Hoiva jatkaa strategiansa mukaista palvelutuotantonsa laajentamista pääkaupunkiseudulla.
Vanhustyön keskusliitto (VTKL) vahvisti marraskuun alussa osaajien joukkoaan järjestöjohtaja Mailis Salmella ja kehittämisjohtaja Teija Mankkisella.
Studio55 keskusteltiin tänä aamuna vapaaehtoistoiminnasta ja sen merkityksestä yksilölle ja yhteiskunnalle.
Oulussa järjestetään Suomen Kiinteistöliiton ja usean muun toimijan yhteistyönä hissirakentamista ja esteettömyyttä koskeva seminaari torstaina 17.11.2016 klo 14-17.30.
Eloisa ikä -ohjelman tutkimus julkaisee noin kerran kuukaudessa verkkosivuillaan alustavia havaintoja hankkeisiin osallistuvien ikääntyneiden ihmisten kokemuksista. Erityisesti ollaan kiinnostuneita muutoksista heidän arkensa sujuvuudessa sekä osallisuuden, toimijuuden ja psykososiaalisen hyvinvoinnin kokemuksissaan.
Vanhustyö-lehti 5/2016 ilmestyi lokakuussa. Tiedolla johtaminen -teeman lisäksi lehdessä kerrataan mm. Jyväskylässä vietetyn Vanhustenpäivän pääjuhlan tapahtumia, esitellään Vuoden vanhusteko -palkinnon saaja sekä tutustutaan Heurekan Dialogi ajassa -näyttelyyn.
Hyvä Ikä -messut pidettiin 20.–21.10. Tampereen Messu- ja urheilukeskuksessa. Ikääntymisen ratkaisuihin ja asiantuntijatietoon tutustui noin 5300 kävijää. Messujen pääteemana oli oppiminen ja digitalisaatio. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Vanhustyön keskusliitto, Invalidiliitto ja Expomark.
Mistä apua kodin muutostöiden arviointiin? Entä mitä teknologia voi olla apuna edistämässä hyvää arkea kotona? Muun muassa näihin kysymyksiin voi tulla hakemaan vastauksia Vanhustyön keskusliiton toimijoilta Hyvä Ikä 2016 messuilla.
Ympäristöministeriön Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelmassa on käynnistynyt selvitystyö tarkastelumallin luomiseksi iäkkäiden asumisen nykytilanteesta, tulevista tarpeista ja keinoista vastata tarpeisiin. Esiselvityksessä on mukana myös Vanhustyön keskusliiton Korjausneuvonta.
Millaista arkea tukevaa teknologiaa haluan huomenna kotiini? – Tätä on tarjolla tänään!
Mikkelin kaupunginkirjastolla kävi maanantaina kova kuhina iäkkäille ihmisille suunnatussa SeniorSurf-tapahtumassa. Tietoiskuihin ja opastukseen osallistui yhteensä lähes pari sataa henkilöä.
Vanhustenviikon SeniorSurf-päivän tapahtumissa tarjotaan iäkkäille ihmisille tilaisuuksia tutustua rauhassa ja turvallisesti tietotekniikkaan ja erilaisiin digitaalisiin palveluihin omaan tahtiinsa ja usein henkilökohtaisen avun kanssa.
Vanhustyön keskusliitto ja Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen palkitsivat tänä vuonna Vuoden vanhusteko -tunnustuksella Järvenpään kaupungin voimavaralähtöisen kotihoidon toimintamallin. Malliin sisältyy neljän viikon mittainen intensiivijakso, jossa monialaisen henkilöstötiimin yhteistyöllä asiakasta tuetaan ja kannustetaan yksilöllisesti.
Jyväskylän teatterissa pidettyyn juhlaan osallistui noin 500 vierasta. Vanhustenviikon suojelijana on Tasavallan presidentti Sauli Niinistö, jonka tervehdys kuultiin juhlassa Vanhustyön keskusliiton puheenjohtajan Elli Aaltosen esittämänä.
Vanhustenpäivän valtakunnallinen pääjuhla pidetään Jyväskylän kaupunginteatterissa sunnuntaina 2.10. Juhlan järjestävät yhteistyössä Vanhustyön keskusliitto, Jyväskylän kaupunki ja Jyväskylän vanhusneuvosto sekä Jyväskylän seurakunta.
Kansallisen rikoksentorjuntakilpailun voitti tänä vuonna Suvanto-linja, joka on valtakunnallinen auttava puhelinpalvelu kaltoinkohtelua, hyväksikäyttöä, väkivaltaa tai niiden uhkaa kokeneille ikääntyneille ja heidän läheisilleen. Kilpailun teemana oli ikääntyneisiin kohdistuvien rikosten ehkäisy. Voittajahanke edustaa Suomea Euroopan rikoksentorjuntakilpailussa (ECPA) joulukuussa Slovakiassa.
Vuosina 2015–2016 toteutettu Suomalaisten yksinäisyys -hanke kokoaa aiheesta kiinnostuneet tutkijat ja toimijat yhteisten kysymysten äärelle Helsinkiin. Hankkeen päätösseminaari pidetään torstaina 22.9. Samalla julkistetaan hankkeen tuloksena syntynyt radiodokumenttisarja Kymmenen teesiä yksinäisyydestä.
Koillis-Helsingin lähimmäistyö Milja ry järjesti asukkailleen pihajuhlat Ilmarisen ja VTKL:n jakaman toimintatonnin turvin. Juhlista jäi hyvä mieli sekä asukkaille että henkilökunnalle.
Oppiminen liittyy koko elämään, korostaa Vanhustyön keskusliiton toiminnanjohtaja Satu Helin. Lokakuussa vietettävän Vanhustenviikon teemana on Tekee mieli oppia – Lust att lära sig! Tasavallan presidentti Sauli Niinistö toimii viikon suojelijana.
Vanhustyön keskusliiton pääkaupunkiseudulla toimivat Senioritoiminnan ryhmät tarjoavat osallistumisen mahdollisuuksia ja virkistävää yhdessä oloa. Ryhmiin ovat niin uudet kuin vanhatkin kävijät tervetulleita!
Yhdessä syntyy enemmän -julkaisu kertoo Vanhustyön keskusliiton Eloisa ikä -koordinaation näkökulmasta, miten ohjelmassa mukana olevien 31 sosiaali- ja terveysalan järjestöjen kehittämistoimintaa on tuettu, ja mitä on tähän mennessä saatu aikaan.
VTKL:ssa on syksyn 2016 tehdessä tuloaan aloittanut neljä uutta työntekijää. Ensimmäisenä heistä aloittivat talous- ja hallintopäällikkö Christer Fallström sekä Kotiturva-hankkeen projektisuunnittelija Anna Ukkonen.
VTT:n ja Miina Sillanpään Säätiön julkaisussa "Anni ja Onni - Huomaamaton teknologia arjen apuna" on selvitetty, miten ikäihmisen kotiin sijoitettavan teknologian avulla voidaan havaita muutoksia hänen toimintakyvyssään.
Vanhustyön keskusliitto, VTKL on maan johtava ikääntyneiden ihmisten ja vanhusten hyväksi työtä tekevien järjestöjen valtakunnallinen katto- ja edunvalvontaorganisaatio. Sen jäsenjärjestöistä runsaat 200 tuottaa monipuolisia palveluja vanhuksille ja toimii kiinteässä yhteistyössä kuntien ja kehittyvien maakunnallisten sote-alueiden kanssa.
Vanhuuteen varautumisessa ei ole kyse vain tuen ja palveluiden hankinnasta. Moni asia on tärkeää huolehtia jo hyvissä ajoin.
Ylen aamu-tv:ssä keskusteltiin vanhusten ja kehitysvammaisten palveluasumisesta.
Hyvä Ikä -messut haluavat olla tukemassa elinikäistä oppimista valokuvakilpailulla. Jaossa on arvokkaita Hyvän Iän Hyväksi -kannustuspalkintoja. Tule mukaan!
Kesä voi olla monelle iäkkäälle ihmiselle yksinäistä ja tukalaa aikaa, kun muut lomailevat ja kerhot pitävät kesätaukoa. Sosiaalinen aktiivisuus pitää iäkkään ihmisen mielen pirteänä. Lämpimillä säillä riittävän nesteen nauttiminen on tärkeää.
VTKL:n Kotiturva-hankkeessa testataan uutta teknologiaa kotona asumisen tukena.
Pohjoismainen gerontologiakongressi NKG2016 järjestetään Tampereella 19.–22.6.2016. Vanhustyön keskusliitto osallistuu kongressiin useilla kehittämishankkeillaan, joita esitellään sekä posterinäyttelyssä että suullisissa esityksissä.
Vanhustyön keskusliitto, VTKL on maan johtava ikääntyneiden ihmisten ja vanhusten hyväksi työtä tekevien järjestöjen valtakunnallinen katto- ja edunvalvontaorganisaatio. Haemme nyt kehittämisjohtajaa vahvistamaan liiton kehittämis- ja tutkimustoimintaa sekä laajentamaan sen rahoituspohjaa.
Vanhustyö-lehden kesänumeron teemana on Omaiset auttajina. Numerossa käsitellään laajasti omaishoitajuutta.
Suurin osa syöpään sairastuvista on iäkkäitä ihmisiä. Hoitoja on suunniteltava niin, että elämänlaatu säilyy iästä riippumatta, sanovat pääsihteeri Sakari Karjalainen ja toiminnanjohtaja Satu Helin. Suomen Syöpäyhdistys ry - Cancerföreningen i Finland rf on Vanhustyön keskusliiton uusin jäsen. Järjestöt ovat käynnistämässä yhteistyötä keskenään.
Vanhustyön keskusliiton Vahvike-aineistopankki tarjoaa monenlaista virikettä kesään. Kuvapankkiin on lisätty aineistoja mm. leivänteosta.
Mikkelin Sateenkaari ry:lle on myönnetty ensimmäisenä suomalaisena sosiaali- ja terveysalan pk-toimijana Eurooppalainen Laatuleima. Laatuleiman myönsi Committed to Exellence (EFQM), jonka päätoimipaikka sijaitsee Brysselissä Belgiassa.
Tiedekeskus Heurekan opashaku vanhenemisen taidosta kertovaan Dialogi ajassa -näyttelyyn herätti laajalti kiinnostusta saaden aikaan hakemusten vyöryn – hakemuksia tuli yhteensä 578. Vanhustyön keskusliitto on näyttelyssä asiantuntijayhteistyökumppanina.
Hallituksen kärkihankkeen Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa valtionavustusten haku on avattu. Vanhustyön keskusliitto on ollut yhtenä osallisena hankkeen valmistelussa.
Tervetuloa viettämään kansainvälistä ikääntyneiden kaltoinkohtelun ja väkivallan vastaisen kampanjapäivän Suomen päätapahtumaa Mikkeliin 15.6.2016.
Kaveri-koira ja viini tuovat kultareunan iäkkäiden arkeen. Palvelutalo Hagaron täyttäessä 60 vuotta, haastateltiin erästä asukasta, Anita Widing, jonka sanoja sopii käyttää hyvinä esimerkkeinä siitä mitä iäkkäät henkilöt miettivät omasta arjestaan.
Ystäväpiiri-toiminnan tavoitteena on lievittää ja vähentää iäkkäiden ihmisten yksinäisyyttä ryhmätoiminnan keinoin. Ryhmiin on tähän mennessä osallistunut yli 7000 iäkästä ihmistä ja koulutettuja ohjaajia on lähes 800.
Ylämaan Kosenkotiyhdistys järjesti tänään 17.5. nukketeatteriesityksen vanhuksille ja lapsille. Esitys toteutettiin Ilmarisen ja VTKL:n jakamien toimintatonnien turvin. Rahaa jäi vielä kesäisten toriretkien toteuttamiseen.
Paula von Koch on tehnyt Diakonia-ammattikorkeakouluun opinnäytetyön: Tietokoneet käyttöön - Muistisairaiden kognitiivinen kuntoutus päivätoimintayksikkö Meripihkassa.
Vanhustyön keskusliitto ja Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen jakoivat yhteistyössä toimintastipendejä iäkkäiden ihmisten virkistystoimintaan. Ilmarisen lahjoitussumma 5000 euroa jaettiin viitenä tuhannen euron suuruisena virkistysstipendinä, toimintatonnina.
Oletko koskaan miettinyt, mitä yksinäisyyttä lievittävä Ystäväpiiri-toiminta on, minkälaista on Ystäväpiiri-ryhmänohjaajakoulutus ja miten toimintaan pääsee mukaan. Uudet videot kertovat, mistä Ystäväpiiri-toiminnassa on kyse.
Valtakunnallista vanhustenpäivää ja -viikkoa vietetään lokakuussa 2.–9.10. teemalla Tekee mieli oppia - Lust att lära sig! Keskusliitto on tuottanut jälleen teemalehden ja julisteen kannustaakseen eri yhteisöjä kehittämään toimintaa ikääntyneiden ihmisten hyväksi ja järjestämään tapahtumia Vanhustenviikolla.
Tiedekeskus Heureka käynnistää ainutlaatuisen työnhaun palkkaamalla iloiseen joukkoonsa 30 uutta työntekijää. Ensi lokakuussa avattavaan Dialogi ajassa -näyttelyyn haetaan uusia oppaita, mutta töitä on tarjolla vain yli 70-vuotiaille. Vanhustyön keskusliitto on näyttelyssä asiantuntijayhteistyökumppanina.
VTKL:n Ystäväpiiri-toiminta täytti 1.4.2016 jo 10 vuotta. Vaikuttavaa toimintaa juhlistettiin upeassa seminaarissa Helsingissä sekä juhlakahviloissa Kuopiossa, Helsingissä Tampereella, Turussa ja Oulussa.
Verkossa vapaasti käytössä olevaan Vanhustyön keskusliiton Vahvike-aineistopankkiin on lisätty uusia otteita puhuttua sanataidetta sekä huoneentauluja. Vahvikkeen materiaalit on tarkoitettu iäkkäiden ihmisten ryhmä- ja viriketoiminnan tukemiseen mm. palvelutaloissa, hoivakodeissa sekä erilaisissa ryhmissä ja kerhoissa.
Ikääntyneiden asumisen kehittämisohjelma oli esillä Helsingissä 6.4.2016 järjestetyssä Vanhusneuvostopäivä-tapahtumassa. Sosiaali- ja terveysministeriön, valtiovarainministeriön ja ympäristöministeriön yhteisessä tapahtumassa käsiteltiin vanhusneuvostojen roolia kunnallisessa ikääntyneiden arkea ja elinympäristöä koskevassa päätöksenteossa.
VTKL:n jäsenyhteisö Betesda-säätiö on käynnistänyt Helsingin Lassilassa päivätoimintapalvelun ikäihmisille ja omaishoidettaville.
VTKL:n Ystäväpiiri-toiminnan 10 vuotista taivalta on juhlittu Kuopiossa, Helsingissä ja Tampereella. Aitoja kohtaamisia kahvin äärellä -juhlakahveille on osallistunut suuri joukko Ystäväpiiri-ryhmäläisiä läheisineen. VTKL:n ja Pauligin Paula tarjoamat juhlakahvit järjestetään kuluvalla viikolla Turussa ja Oulussa.
Alansa vahva asiantuntija –Vanhustyö-lehti nro 2 teemalla Vapaaehtoistoiminta on ilmestynyt. Lehti on tilattavissa paperilehtenä ja myös nettilehtenä.
VTKL:n senioirtoiminta järjesti Kohtaamistaiteen ryhmää Helsingissä Syystien monipuolisessa palvelukeskuksessa 5.2.–24.3.2016. Ryhmää ohjasivat Anu Lintilä Vanhustyön keskusliitosta ja Virva Nissinen, jotka suorittavat Tikkurilan Laureassa Kohtaamistaiteen ohjaajan opintoja.
Keittiön pelastajat on hyväntekeväisyyskirja Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen paloasemien ruokakulttuurista.Tilaa kirja omaksi iloksi tai kevään valmistujais- tai äitienpäivälahjaksi.
Onko tiedossasi asia, teko tai hanke, joka ansaitsisi Vuoden Vanhusteko -tunnustuksen? Vanhustyön keskusliitto ja Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen etsivät ehdokkaita Vuoden vanhusteko 2016 -palkinnon saajaksi.
Vanhustyön keskusliiton kehittämä Ystäväpiiri-toiminta on lievittänyt ja vähentänyt merkittävästi iäkkäiden ihmisten yksinäisyyttä kymmenen vuoden ajan. Ryhmiin on osallistunut jo yli 7 000 iäkästä ihmistä ympäri Suomen. Osallistujista 90 % kokee yksinäisyyden lievittyvän ryhmässä ja 98 % suosittelee toimintaa muille.
Tampereen Vanhuspalveluyhdistyksen aloitteesta järjestettiin Kuuselakeskuksessa ennen pääsiäistä linnunpönttötalkoot, johon osallistui iso joukko niin päiväkoti-ikäisiä lapsia kuin Seniorikeskuksen vanhuksia. Tempauksella osallistuttiin valtakunnalliseen Miljoona pönttöä -talkoisiin.
Hyvä ikä -messut pidetään 20.–21. lokakuuta Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Tapahtumaan osallistuu tuhansia vanhustyön ammattilaisia, päättäjiä, asiantuntijoita sekä ikääntyviä kuluttajia ja heidän omaisiaan.
Hallituksen kärkihanke Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaiken ikäisten omaishoitoa (I&O) on siinä vaiheessa, että suunnitelmien laatimisesta päästään käytännön työhön. Vanhustyön keskusliitto on mukana kärkihankkeen ohjausryhmässä.
Väestön ikärakenteen muutos haastaa kunnat parantamaan asuntokannan laatua. Suurin tarve on nykyisen asuntokannan esteettömyyden, turvallisuuden ja toimivuuden lisäämisessä. VTKL:n korjausneuvonta oli mukana Omassa kodissa -hankkeessa, jossa kehitettiin ikääntyneiden asuinolojen arviointimalli korjaustarpeiden kartoittamiseksi.
Eduskunnan mielenterveyspoliittinen neuvottelukunta otti kantaa iäkkäiden ihmisten mielenterveyspalveluiden edistämiseen.
Vanhustyön keskusliiton alueohjaaja Heidi Rytky-Ylinen esitteli Jyväskylän Forumin Pelaamossa perjantaina 12.2. Ystäväpiiri-toimintaa. Tarjolla on juttuseuran lisäksi kahvia, karkkia ja keksejä.
Ystävänpäivänä on tärkeää muistaa iäkästä omaista tai ystävää, sillä yksinäisyys on iso riski elämänlaadulle. Vanhustyön keskusliiton Senioritoiminta ja Ystäväpiiri-toiminta ovat jo vuosia kouluttaneet ammattilaisia ja vapaaehtoisia sekä järjestäneet osallistumisen mahdollisuuksia iäkkäille ihmisille myönteisin tuloksin.
Mitä sana laatu tarkoittaa vanhuspalveluissa? Miten ja kenen ehdoilla laatua määritellään? Miten toimii omavalvonta. Muun muassa näihin kysymyksiin haetaan vastauksia eri asiantuntijoilta.
Tietokoneen ja internetin käyttö on yhteiskunnassamme kaikessa läsnä. Omien asioiden hoitaminen, ajan tasalla pysyminen ja yhteydenpito ystäviin tapahtuu koko ajan vahvemmin internetin kautta. Iäkäs sukupolvi on kuitenkin usein pulassa, jos taitoja ei ole tietotekniikan käyttöön. Tukea tietotekniikan opetteluun tarjoaa Vanhustyön keskusliitossa kehitetty SeniorSurf-toimintamalli.
Vakuutusyhtiö Ilmarisen ja Vanhustyön keskusliiton yhteisessä iAreenassa keskusteltiin tänään aiheesta miten digitalisaatio muuttaa ikääntyneen arkea.
Itä-Suomen yliopisto, Diakonia-ammattikorkeakoulu ja Turun yliopisto tutkivat yhdessä keväällä 2016 Internet-välitteisen tuen toimivuutta. Tutkimus toteutetaan sähköisenä kyselynä helmi-maaliskuussa.
Asuntojen muutostöihin on saatavissa yhteiskunnan tukia. Korjausavustusten hakuaika päättyy 24.3.2016. Tukien tarkemmista ehdoista kannattaa soittaa VTKL:n korjausneuvojille.
VTKL:n Senioritoiminnan toiminnanohjaaja Sanna Dufva oli vieraana perjantain 29.1. Studio55:ssa. Aiheena oli vapaaehtoistyö vanhusten parissa.
EETU ry on koonnut verkkojulkaisun Kohden vuotta 2020 -näkökulmia digitalisaation vaikutuksista ikääntyvien arkeen.
Lokakuussa 20.–21.10.2016 Tampereen messukeskuksen täyttää maan merkittävin ikääntymistä käsittelevä messutapahtuma Hyvä Ikä 2016. Messut keskittyvät ikääntyvien hyvinvointiin ja vanhustyön hyviin käytäntöihin ja ratkaisuihin.
Vanhustyön keskusliitto uudistaa organisaationsa ja panostaa strategiansa mukaisesti uudenlaisen vanhuuskulttuurin luomiseen, jäsenjärjestöjensä tukemiseen sekä valtakunnallisten toimintamallien kehittämiseen. Uudistuksessa järjestöjohtajaksi on nimetty VTM, VN Terhi Jussila 1.1.2016 alkaen. Hän on toiminut aiemmin liitossa järjestöpäällikkönä.
Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry sekä Oulun Aikuiskoulutuskeskus Oy (OAKK) ovat kehittäneet kummiopiskelijatoimintaa omaishoitajien arjen tukemiseksi. Kummiopiskelijatoimintaa on toteutettu Oulussa ja Pudasjärvellä puolentoista vuoden ajan myönteisin tuloksin.